Sunday, October 6, 2013

Hirviöitä ja Kyrpiä

Noniin, jos muuhun ei voi tässä maailmassa luottaa, niin kyllä mun päiväuniin voi näköjään aina luottaa! Ainaki siihen että ne on sairaampia ku kokonainen lauma vajakkeja.

Tällä kertaa asuin kaverini kanssa jonkun puutalon yläkerrassa valtavassa asunnossa. Alakertaa asutti joku maalaistalopariskunta, jotka oli kunnon landepaukkuja. Viljelivät maata ja olivat niin emäntää ja isäntää. He tulivat katsomaan jossain vaiheessa ison ihmisjoukon kanssa mun maalauksia, ja tonkivat joka penteleen paikkaa, etsivät kaikki mun pöytälaatikotki ja varoittelin et siellä saattaa sitten olla pervompiakin kuvia kuin ne, mitä mulla seinillä roikkui. Yksi rouva rikkoi yhden mun maalauksen yrittäessään laittaa sitä takaisin seinälle. Meinasin hermostua, mutta sain hillittyä itseni. Joku kaatoi 3 kukkaruukkua ja siitä sitten lopen suutuin.
Jouduin myös oikein havainnollistamaan maalaisporukalle, mikä hiivatti on paspartu.

No, kun sain ihmiset lopulta hätisteltyä ulos asunnostamme, kävimme yöpuulle ja yöllä näin unessa tällaista unta.
Mulla oli valtava kyrpä. Siis ihan hillitön. Pystyin ottamaan itseltäni suihin ja imeskelin omaa moloani ja kaverini katseli ja alkoi käydä kiimaiseksi. Sanoin että elä kiusaa siinä, kun hän ilmoitti olevansa kiimoissaan. Kaveri vakuutti ettei kiusaa, ja alkoi riisua, pyöritteli persettään edessäni ja tarjosi kroppaansa. No mitäs minä? Kävin kimppuun tietenki ku niin auliisti pyydettiin! Eikä tämä kohta unesta unessa ollut mikään hämärän peitossa oleva jotakin sinne päin vaan helvetin yksityiskohtainen!
Riisuin kaveriltani lisää vaatteita, näykkäilin ja pussailin hänen pakaroitaan ja pyörittelin hänen hemaisevia rintojaan käsissäni. Stringien nauhan välistä vilkkui kostea pillu ja odottava perseenreikä ja otin kyrpäni tarpeeksi kiusattuani ja työnnyin kaverini pilluun. Ja ai että mikä pillu! Tiukka kuin mikä! Voihkimme molemmat kun vetelin kaveriani innoissani. Siinä tarpeeksi yksityiskohtia siitä tapauksesta, haha! (Ei jumalauta oikeasti)

Heräsin sitten panounestani ja luulin että imen vieläkin kulliani, koska suussani ja kurkussani oli vallan kumma tunne. Mulla oli myös sellainen olo, että oman pilluni tilalla on perkele pallit! Kokeilin kädellä ja tuntui siltä, että joko toosani oli niin turvonnut että se tuntui palleilta alkkareissa tai sitten mulla oikeasti oli pallit! Hätäännyin ja kompastelin pimeässä makuuhuoneessa kohti ovea. Tuntui kuin olisin painanut miljoona kiloa ja olisin veistetty puusta (öh öh, got wood?) Marssein vessaan ja räppäsin valot päälle ja kurkkasin peiliin.
Huusin ääneen kauhukuvaa peilissä. Kasvoni olivat turvonneet aivan tunnistamattomaksi. Tässä aivan käsittäMÄTTÖmän mahtava havainnollistamiskuva jonka taitelin paintilla.


Näytti siltä että toinen silmä oli turvonnut valtavaksi ja iho oli täynnä omituisia harmaita laikkuja. Huuhdoin kasvoni kylmällä vedellä, ja kauhukuva tai turvotus laski sen verran, että silmäni ei näyttänyt siltä, että se juuri purskahtaa irti pääkopasta. Kasvoni olivat silti yhä todella turvonneet ja kummallisen kovat, silmät olivat aivan verenpunaiset ja ihossa harmaita laikkuja. Menin äkkiä herättämään kaverini ja yritin solkata paksulla äänellä turvonneiden huulieni läpi, että mulla taitaa olla joku allerginen reaktio tai sikotauti tai joku vittu ja että pitää vissiin lähteä lääkäriin.

Kaverikin pelästyi groteskeja kasvojani. Hän alkoi soittamaan päivystykseen ja menin itse vielä huuhtelemaan kasvojani vessaan. Huuhtelin hetken ja mua alkoi yskittää ihan helvetisti. Ysköstelin ylös kummallista harmaanväristä moskaa, kuin niitä kitarisoihin joskus kerääntyviä kellertäviä palasia. Paitsi että näitä oli ihan vitusti, kokoajan enemmän ja enemmän. Huuhtelin kasvojani ja suutani ja kasvoistanikin alkoi lähteä kummallista hiekkamaista ropeloa irti. Kurkkasin taas peiliin ja kauhukseni silmieni väri oli muuttunut harmahtavan vihreäksi, jopa mustuaisten. Kuin jollain zombilla. Ja ihoni oli lähtemässä sellaisena hiekkamaisena mössönä irti, ja alta paljastui HARMAA iho!
Yskein ylös kokoajan enemmän ja enemmän niitä harmaita palasia, lopulta ne olivat kidneypavun kokoisia, ja värisiä palasia, joitten joukossa oli vereltä näyttävää nestettä. Tajusin yskiväni ylös sisuskalujani, vanhoja sisuskalujani. Jotenkin ne olivat uudistumassa, samalla tapaa kuin koko naamani.

Tajusin yhtäkkiä että oli tulossa maailmanloppu ja että kehoni oli jotenkin joutunut kiihtyneeseen tilaan, missä se muutti DNAtaan, että jotenkin evoluutio nopeutui aivan silminnähden, sellaiseksi, että selviäisin uudessa maailmassa. Kauhuissani ajattelin, että kävisikö kaikille näin vai kuolisiko ihmisiä paljon, koska he eivät muuttuneet tällaisiksi.

Lopulta hampaanikin alkoivat irrota juurineen päivineen, kun alta puski läpi uudet hampaat. Lopputulos tästä kiihtyneestä evoluution paskamyrskystä oli aika pelottavan näköinen. Tässä taas aivan aivoja nyrjäyttävän upea piirustus paintilla. Enjoy.


Että sellaista tälläkertaa. Mitä vittua aivot, mitä vittua.
Lääkkeet!!